yle.fi

Pekka Kuusisto vaihtaa nimeään

LEHDISTÖTIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi vain 1.4.2011

Viulisti Pekka Kuusisto on päättänyt vaihtaa nimeään. Tästä lähtien taiteilija tunnetaan nimellä Meidän Pekka.

Pkuusisto_soitoka_tupla

”Uusi nimeni kuvastaa vanhaa paremmin välitöntä suhdetta itseeni ja yleisööni”, hän kertoo.

”Lisäksi henkilökohtaiset brändineuvojani olivat sitä mieltä, että nimi kannattaa vaihtaa paremmin omaan tuoteperheeseeni sopivaksi. Monta espressoa vedettiin ja lopulta nimi keksittiin.”

Meidän Pekan tuoteperheeseen lukeutuvat mm. Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki), jonka taiteellisena johtajana hän toimii. Festivaalin lisäksi Meidän Pekka luotsaa myös perustamaansa Meidän Orkesteria.

Poikkeuksellisen monipuolisena ja laaja-alaisena muusikkona tunnetuksi tullut Meidän Pekka ei pelkää, että häntä tultaisiin jatkossa kutsumaan Meän Pekaksi. Viime vuonna nimeään vaihtanut Meidän Festivaali sekoitettiin valtamediassa Meän Festivaaliin. ”Silloin kyllä pelkäsin, että Tuusulanjärvelle heinäkuun viimeisellä viikolla suunnistava yleisö löytääkin itsensä tänä kesänä Pohjois-Ruotsista”, päivittelee Meidän Pekka.

Hän tiedostaa myös nimeensä sisältyvän possessiivisuffiksiongelman. ”Niin, mutta ’Meidän Pekkamme’ olisi tuntunut aivan liian viralliselta ja jopa hiukan elitistiseltä”, hän selittää nimensä muotoa.

Ent. Kuusisto uskoo, että yleisö oppii nopeasti uuden nimen. ”Ja ulkomailla olenkin jo jonkin aikaa käyttänyt nimeä Our Pekka. Ruotsissa minut tunnetaan Vår Pekkana”, sanoo Meidän Pekka.

Lisätietoja:

Jussi Paasi (ent. Kainulainen)
Toiminnanjohtaja / Meidän Festivaali                                               

jussi.paasi@meidanfestivaali.fi            
tel. +358 45 3288 183            
www.meidanfestivaali.fi