Kari Kriikku, kuinka tämän vuoden festivaaliohjelma on syntynyt?

Pekka Kuusistolla on ollut vapaat kädet ohjelman suunnittelussa. Pyrimme antamaan kutsumallemme suunnittelijalle ”once in a lifetime” tilaisuuden koostaa sellaisen ohjelman, josta hän on aina haaveillut.

Tämän kesän festivaaliohjelma rakentuu kahden säveltäjänimen, Nico Muhly ja Maja Ratkje, varaan. Tuntuuko näin pelkistetty ohjelma epävarmalta?

Ohjelman rakentuminen kahden nuoren säveltäjän teosten pohjalle oli luonteva ratkaisu. Nico ja Maja tuntevat toisensa pitkän ajan takaa ja ovat tottuneet musisoimaan yhdessä. Nicosta on tullut raketin lailla nouseva nimi. Hänen sävellyksensä esitettiin juuri English National Operassa, ja uusi ooppera on tulossa Metropolitaniin. Jos festivaaleilla on vain yksi teemasäveltäjä, on muita säveltäjänimiä enemmän. Suvisoitto alkoi sellaisella hengellä, että tehdään mitä halutaan, eikä pelkästään laskelmoida yleisömääriä ja lipputuloja. Vaikka nyt resursseja on enemmän, emme silti tingi asenteesta. Iloksemme Pekka on hyvin samoilla linjoilla.

Kuinka uutta musiikin täytyy olla, jotta sitä voi kutsua uudeksi musiikiksi?

Raja on häilyvä. Esimerkiksi omaa aikaansa kohahduttanutta impressionistista tyyliä ei enää pidetä uutena musiikkina. Barokkiaikana kirjoitettiin jatkuvasti uutta musiikkia, koska ihmiset odottivat uusia sävellyksiä. Musiikkimaailma on hassu, kun sitä vertaa vaikka kuvataiteeseen tai teatteriin. Konserttijärjestäjät ohjelmoivat aiemmin kuultuja teoksia kerta toisensa jälkeen.

Millainen asenne ihmisillä on uutta musiikkia kohtaan?

Ennen oli vallalla sellainen asenne, että muusikot ja säveltäjät ovat vastakkain. Nyt tilanne on päinvastainen, kantaesityksistä suorastaan kilpaillaan. Keski-Euroopassa tilanne on jäykkä, siellä on olemassa blokit eri tyyleille. Uutta musiikkia varten on omat, erikoistuneet yhtyeensä. Isot orkesterit tilaavat uuden musiikin suurimmat nimet, mutta silloin ollaan jo jälkijunassa. Suomessa tilanne ei ole ollenkaan paha.

Onko Avanti! tällainen uuteen musiikkiin erikoistunut yhtye?

Avanti! ei halua olla päätoiminen uuden musiikin yhtye. Konserteissamme saattaa olla mitä vain tyylejä. Pyrimme siihen, että yleisö saisi hämmästyä ja kokea oivalluksia.  Uuden musiikin suhteen emme halua järjestää tilastokonsertteja. Tarkoitan tilastokonsertilla tässä yhteydessä sellaista konserttia, jossa eri säveltäjänimiltä täytyy soittaa musiikkia tarpeeksi kattavasti. Konserteissamme on yleensä vahva teema, ja teemaa käsitellään joskus yllättävästäkin näkökulmasta. Avantin! soittajilla on päätyöt sinfoniaorkestereissa. Soittajatkin haluavat vaihtelua, jotain uutta ja yllättävää. 

Millainen on urasi klarinetistina?

Keikkailen paljon ulkomailla. Olen esiintynyt esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa, Espanjassa, Portugalissa, Yhdysvalloissa, Australiassa, Aasian maissa? Olen myös aina paikalla Avantin konserteissa ja soitan niissä silloin kun pystyn.

Oletko profiloitunut nimenomaan uuden musiikin soittajaksi?

Minulla on aivan oma profiilini maailmalla. Säveltäjät, kuten Magnus Lindberg, Jukka Tiensuu, Kimmo Hakola, Kaija Saariaho ja Jouni Kaipainen ovat kirjottaneet minulle hyviä konserttoja. Nämä sävellykset ovat menestyskappaleita, esimerkiksi Lindbergin ja Tiensuun konserttoja olen esittänyt yli viisikymmentä kertaa. Soitan myös klassista musiikkia. Kysytyin teos on Mozartin klarinettikonsertto. Klassisen repertoaarin soittaminen on elinehto soittajalle, se pitää soittokuntoa yllä.

Olin katsomassa konserttiasi Kuhmossa, jossa soitit lattialla selälläsi maaten. Olen myös kuunnellut levyäsi, jolla soitat klezmer-musiikkia. Kuinka paljon esität muuta kuin klassista musiikkia?

Levyni Bizarre Bazaar  pitää sisällään klezmer- ja fadomusiikkia, piazzolaa, sekä unkarilaisia ja arabialaisia sävelmiä. Olen soittanut tätä ohjelmaa eri maissa orkestereiden kanssa. Mukana on etnisiä soittimia, kuten arabialainen luuttu. Heinäkuussa Kuhmon Kamarimusiikki festivaaleilla meillä on konsertti, jonka nimi on Orient Express. Folk-esiintymisiä on rajoitetusti, koska haluan säilyttää niissä tuoreuden ja jännityksen. Teen niitä vain muutaman kerran vuodessa.

Teksti ja kuva: Maarit Aura